language: Finnish
PALVELUSVÄKEÄ
Yksinäytöksinen huvinäytelmä
R. Benedixin mukaan suomeksi sommitteli
Lauri Suonperä (Erland Piirinen)
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1913.
HENKILÖT:
AUKUSTI, kirjanpitäjä, noin 35 v.
RISTIINA, keittäjä, noin 40 v.
ANNA, kamarineiti, noin 37 v.
JURONEN, kuski, noin 40 v.
PEKKA, tallirenki, noin 25 v.
HANNA, sisäkkö, noin 20 V.
REETTA, maitotyttö.
Näyttämö esittää herraskartanon kyökkiä.
Perällä ovi, samoin oikealla, ja vasemmalla. Oikealla taka-alalla
hella ja siinä kuparikattila, jossa on kiehuvaa vettä. Peräseinällä
molemmilla puolilla kyökkipöytä. Etualalla oikealla ja vasemmalla
pienempiä pöytiä. Kaikellaisia kyökkikaluja seinillä ja kyökkipöydillä.
Oikea ja vasen katsojista.
Ensimäinen kohtaus.
Hanna, Pekka.
HANNA (lieden luona puuhaamassa kahvipannun kanssa.)
PEKKA (tulee keskeltä).
Huh, kun onkin kylmä! Onkos sulla kahvi valmiina, Hanna?
HANNA (ynseästi).
Niinkö sinä sanot »hyvää huomenta?»
PEKKA (hellästi).
Se tulee perästä, Hanna; kun on näin kamalan kylmä, niin ei voi sanoa
kunnollisesti hyvää huomentakaan, ennenkuin saa vähän lämmikettä.
HANNA (on kaatanut kahvia kuppiin ja tuo sen Pekalle).
Siin' on, ahmatti!
PEKKA (juo ahnaasti).
HANNA (nyreissään).
Semmoisia te miehet olette!
PEKKA
Mikäs sinua nyt vaivaa?
HANNA
— Ennen olit niin hellä; et ensinnä kysynyt kahvia, vaan olit makea
kuin hunaja! Mutta nyt, kun olemme kihloissa, on hellyys tipotiessään.
Mitenkäs sitten käy, kun naimisiin joudumme?
PEKKA (on juonut kahvin).
Ah, kuinka se lämmittää ja virkistää tätä syntistä ruumista! Mutta
Hanna, mitäs puheita ne olivat! Ajattelehan toki että minun täytyy
jo aikaisin aamulla syöttää hevoset, puhdistaa vaunut, kantaa vettä,
jotta aivan paleltuu kylmästä — ja vasta kuppi kahvia taas tekee minut
ihmiseksi. Kas niin, nyt olen jälleen piristynyt ja sanon »hyvää
huomenta».
HANNA (ivallisesti).
Todellakin?
PEKKA (levittää kätensä).
Tulehan tänne, tipuseni!
HANNA (kieltäytyen).
Ettet vain rasittaisi itseäsi liikaa.
PEKKA
Älä nyt hölmöttele, Hanna!
HANNA
Kun et vaan itse sitä tekisi. Tahdotko vielä kupin kahvia?
PEKKA
Kahviako? En! Mutta tulehan tänne!
HANNA
Enkä tule.
PEKKA
Tuo tuntuu jo vähän arveluttavalta!
HANNA
Mikä?
PEKKA
Sinä murjotat ja torailet.
HANNA
Kuinka niin?
(Täyttää pannusta kupin, jota Pekka pitää kädessään.)
PEKKA
Nyt, kun vielä olemme kihloissa, on tämä tämmöinen joskus
lystikästäkin. Mutta kun olemme mies ja vaimo — — —
HANNA
No?
PEKKA
Hm, ajattelin vain, että jos olisin miehesi, en kärsisi tuollaista
murjottamista.
HANNA
Vai niin? Sehän on varsin hauska ja lohdullinen tulevaisuuden toive.
Sinä kait oikein tutkit aviomiehen osaa ja mietit kuinka voisit minua
paraiten pitää komennossa?
PEKKA
Älä hölmöttele!
HANNA
Sitä en tee, ainakaan nyt.
PEKKA
No, no, ei huolita riidellä, ollaan järkeviä ja ajatellaan vaikka
tulevaisuutta. Minä sitä kuvittelen oikein kirkkaaksi.
HANNA
Vai niin!
PEKKA
Niin, näes, jos meillä olisi pieni palstatila, hevonen tallissa ja
lehmiä navetassa ja sitte vielä pari porsasta jossain loukossa.
Alussa meillä täytyisi olla renki, myöhemmin ehkä piikakin, — ja —
jos käy hyvin, vielä toinen hevonenkin. Ja sitten, kun minä iltasin
palaan kotia työstä ja me istumme kahden tuvassamme, — ja sinä sitte
tuot minulle vadillisen perunoita, jotka on keitetty omassa takassa,
ja kimpaleen oman porsaan läskiä — — ah, Hanna, se maistuu vissisti
hyvältä! Kyllähän täälläkin on ruoka ja juoma hyvää, ehkä parempaa kuin
meillä omassa kodissa tulee olemaankaan, mutta jalat ovat kuitenkin
vieraan pöydän alla; täytyy olla ja elää niinkuin herrasväki tahtoo, ja
olla heidän oikuistaan riippuvainen.
HANNA
Niin, Pekka, minäkin tahtoisin, että olisimme päässeet niin pitkälle!
Palvelustyttö parka ei suinkaan ole kadehdittavassa asemassa. Pitää
juosta ja hypätä koko päivän ja sitte saa vielä karsaita katseita ja
haukkumisia, ellei kaikki käy herrasväen mielen mukaan.
PEKKA
No, älä sure! Kun tänä talvena käy hyvin, pääsemme kappaleen
lähemmäksi. Tyvestä puuhun noustaan, se on vanha, hyvä sananlasku. Ja
kun sitten muistamme, kuinka oman konnun hankkiminen on ollut meille
vaikeaa, olemme kahta vertaa tyytyväisemmät.
HANNA
Noin kun puhut, kuuntelen sinua mielelläni, Pekka!
PEKKA
Todellakin! No sittehän tulet syliini.
HANNA
Oikeastaan minun ei pitäisi —
PEKKA
Pian, Hanna, ennenkuin joku tulee!
HANNA
Jos lupaat minulle —
PEKKA (ottaa häntä kädestä).
No älä siinä nyt rimpuile, ei meillä ole aikaa, kuten muilla ihmisillä —
(Aikoo syleillä. Näyttämön takana soi kello.)
PEKKA
Peijakkaan palvelus! (Kovempi soitto näyttämön takana.) Kyllä, kyllä,
minä tulen jo. (Menee keskeltä.)
HANNA (yksin).
Sinun täytyy jo tottua siihen, että vaimosi on etusijassa ja sitten
vasta kahvi.
(Menee hellan luo ja valmistaa aamiaista, kaataen kahvia suuresta,
kannusta, pieneen ja pannen sen sekä kupit ja maitokannun pienelle
kahvitarjottimelle.)
AUKUSTI (tulee sisään).
Toinen kohtaus.
Hanna, Aukusti.
AUKUSTI (hellästi).
Hyvää huomenta, rakas Hannaseni!
HANNA (lyhyesti).
Huomenta! (Asettaa aamiaisen pöydälle oikealla.)
AUKUSTI
Niin lyhyesti, Hanna? Enkö saa ystävällisempää tervehdystä?
HANNA
Tahtoisin tietää miksi; tervehdykseni oli tarpeeksi kohtelias.
AUKUSTI (juo kahvia).
Mutta minä tahtoisin enemmän kuin kohteliaisuutta.
HANNA
Sitä ette ole kuitenkaan ansainnut minulta.
AUKUSTI
Kuinka niin?
HANNA
Te tiedätte vallan hyvin, mitä minä tarkoitan.
AUKUSTI
En tosiaankaan!
HANNA
Ettekö pelaa herran kanssa samaa peliä joka minua niin piinaa?
AUKUSTI
Joka piinaa teitä?
HANNA
Älkää nyt turhaan teeskennelkö! Tehän minulle yhtä päätä kannatte
nuoren herran sukkia tai jotain muuta sen tapaista ja niitä minun
täytyy sitte ommella ja paikkailla iltakaudet.
AUKUSTI
On melkein vahinko, että noin sievien sormien täytyy neuloa, mutta
minkäs minä sille mahdan?
(Aikoo tarttua Hannan käteen.)
HANNA (lyö häntä kädelle).
Pois hyppyset! Neulominen kylläkin käy laatuun, mutta kun minun aina
täytyy itse viedä tavarat takaisin herralle, ja hän tahtoo silloin
minua syleillä, teidän sillä alkaa vahtiessa rappusilla, niin se ei ole
oikein.
AUKUSTI
Pyh, ei pidä olla niin oikukas ja katsoa kaikkia asioita niin
vakavalta kannalta. Nähkääs, Hanna, ihminen on vain kerran nuori ja
nuoruudestaan täytyy nauttia. Ja kun on niin soma kuin te, täytyy ottaa
mitä tarjotaan; sitte kun tulee vanhuus, on kylliksi aikaa ruveta
kunnialliseksi ja hurskaaksi.
HANNA
Hyi, miten inhoittavaa jutella tuollaista roskaa kunnialliselle tytölle.
ANNA (tulee huomaamatta ja jää seisomaan perälle)
Kolmas kohtaus.
Edelliset, Anna.
AUKUSTI
Ei ole mitään suloisempaa kuin rakkaus. Miksi tahdotte odottaa kunnes
aika on ohi? —
(Aikoo syleillä häntä.)
ANNA (astuu väliin).
Sangen somaa, Aukusti herra!
AUKUSTI (itsekseen).
Huh, perhana!
ANNA (yhä enemmän suuttuneena).
Vai tämmöistä peliä pidetään minun selkäni takana?
AUKUSTI
Mutta Anna, sehän on leikkiä.
ANNA
Kaunista leikkiä! Olen ollut jo hyvän aikaa tuolla perällä ja olen
kuullut kaikki.
AUKUSTI
Mutta ethän suinkaan luule —
ANNA
Luule? Minä en yleensä luule mitään, mutta minä näen kaikki! Sinä olet
uskoton, olet petturi!
(Näyttämön takana soi kaksi kertaa.)
AUKUSTI
Kuulehan, soitetaan!
ANNA
Senkö vuoksi minä olen heittänyt ihanimmat unelmani ja ollut sinulle
uskollinen, saadakseni tuollaista kiittämättömyyttä palkakseni?
AUKUSTI
Soitettiin.
ANNA
Ooh, kyllä minä ymmärrän vallan hyvin! Kaikki mitä olen kahtenatoista
vuotena säästänyt, ne olet minulta houkutellut, sitä varten olet minua
mielistellyt, mutta rakkautta et koskaan ole ajatellutkaan.
AUKUSTI
Anna!
ANNA
Kyllä minä ymmärrän suunnitelmasi! Tahdot naida minut, perustaaksemme
muotikaupan, jonka koko liike on minun niskoillani, jotta itse saisit
olla laiskana. Sitte pitäisi minun myöskin ottaa puotiin sieviä
ompelijoita, joiden päät voisit panna pyörälle, sillä aikaa kun minun
pitää häärätä ostajien kanssa.
AUKUSTI
Ei nyt pidä niin silmittömästi suuttua.
ANNA
Suu kiinni, petturi! Välimme on lopussa.
(Soitetaan kaksi kertaa.)
AUKUSTI
Soitetaan taas.
ANNA
Meidän välimme on loppu, mutta ei kunnian kukko laula Hannallekaan.
HANNA (joka tähän asti on kuunnellut vaiti ja myhähdellen, äkkiä
'pelästyen). Mutta minkäs minä sille —?
ANNA
Hävetä Hannan pitäisi. Tuollainen tyttöletukka ja houkuttelee miesväkeä!
HANNA
Minäkö häntä houkutellut?
ANNA
Luuleeko Hanna, vaikka onkin pari vuotta nuorempi, silti olevansa joku
herkkupala? Mutta Hannalla mahtaa olla erityisiä taipumuksia kiemailla
miesten kanssa ja ottaa mistä saa.
HANNA
Kuka uskaltaa minusta sellaista sanoa?
ANNA (kiehuen kiukusta, hyvin kielevästi).
Minä juuri. Minä tiedän kaikki! Nuoren herran kanssa on Hanna
tekemisissä, täällä kiertää hän Aukusti herraa ja pettää kunniallista
Pekkaansa. Mutta tästä kaikesta pitää tulla loppu' Vanhan neidin
pitää saada tietää kaikki, ja minä olen vissi ettei hän kärsi talossa
tyttöä, joka kiemailee miesväen kanssa. Herra Jumala, jos nuoren herran
morsian saisi tietää tästä. Ei, talo pitää puhdistaa, ennenkuin hän
muuttaa tänne. Vanha neiti panee vielä vähän arvoa minun sanoilleni,
ja saadaanpas nähdä, kumpi pitää paikkansa, taitava kamarineito vai
tuollainen maatiaispullukka! Varmasti minä toimitan pois talosta
tuollaiset! (Soitetaan kaksi kertaa.) Kyllä, kyllä, minä tulen jo. —
Mutta tuollaisen tyttöletukan toimitan hyvin pian pois tästä talosta.
Kun kehtaakin. Hyi!
(Sylkäsee ja menee.)
HANNA (itkien).
Tämä on vallan kauheata, kun tuolla tavoin kohdellaan kunniallista
tyttöä!
AUKUSTI
Rauhoituhan, Hanna!
HANNA
Ja se on teidän syynne! Mitähän neiti minusta ajatteleekaan?
AUKUSTI
Anna on kuin kiukkuinen kissa. Hyi toki, minä en enää tahdo tietää
hänestä mitään! Kuuleppas, Hanna, me sovimme sentään paljon paremmin
yhteen, Pekka ei ole sentään mitään sinulle: sinä hieno tyttö ja hän
jörö renki! Anna hänen laputtaa ja koeta minun kanssani.
(Aikoo syleillä häntä.)
PEKKA (tulee huomaamatta).
Neljäs kohtaus.
Aukusti, Hanna, Pekka.
HANNA
Päästäkää irti!
AUKUSTI
Kuivaa kyyneleesi; on vahinko kun kauniit silmäsi tulevat punaisiksi!
HANNA
Minä en tahdo tietää teistä mitään!
AUKUSTI (aikoo taas syleillä häntä).
HANNA
Minä huudan!
PEKKA (tarttuu Aukustin kaulukseen ja heittää hänet pois).
Saakeli soikoon!
AUKUSTI
Kuka uskaltaa — ah, Pekka — Mutta tämä on hävytöntä!
PEKKA
Tyttö on minun, herra kirjanpitäjä. Ymmärrättekö? Jos joku tuppaa liian
lähelle niin siltä väännän niskat nurin.
AUKUSTI
Raakoja uhkauksia!
PEKKA
Raakoja tai ei, mutta niin käy, totta vie. Varjelkaa vaan kinttujanne!
AUKUSTI
Näkyy, että mies seurustelee vain hevosten kanssa!
PEKKA
Parempi hevosten kuin teidän laistenne kanssa! Hevonen on hyvä,
uskollinen eläin, mutta te olette liehakoiva, kiemurteleva, kurja
ketunhäntä, jota kurittamaan minun nyrkkini ovat oikeastaan liian hyvät!
AUKUSTI
On oikeastaan arvoani alentavaa olla tekemisissä tuollaisen moukan
kanssa!
PEKKA
Onkin viisainta että laputatte tiehenne, muuten voi sattua että
mäjähytän teidän raihnaisen ruumiinne puuroksi!
AUKUSTI (suuttumustaan pidätellen).
Kyllä minä vielä voin näyttää mihin kykenen! Minä ilmoitan herralle
että hänen tallirenkinsä kurttiseeraa sisäkköä ja luulenpa ettei hän
talossaan kärsi sellaista, vaan käskee rengin hankkimaan itsellensä
toisen paikan.
PEKKA
Sen minä kyllä uskon teistä! Pettäminen ja panetteleminen on aina ollut
teidän tehtävänne!
AUKUSTI
Hyvä, hyvä! Tallirenki saa kohta nähdä, kenen kanssa hän on
tekemisissä. (Menee.)
HANNA
Voi Pekka, mitä tästä tulee?
PEKKA
No, miksi itket?
HANNA
Jos hän tekee totta uhkauksestaan — nuori herra —
PEKKA
Mitä hänestä?
HANNA
Hän itse lähentelee minua — ja kun saa kuulla, että me rakastamme
toisiamme —
PEKKA
Niin panee hän minut pois palveluksestaan — mitä siitä? Hyvä renkimies
ansaitsee aina leipänsä.
HANNA
Ja kuu sinä menet pois, jään minä tänne yksin noiden kauheiden ihmisten
kanssa.
PEKKA
No kai siuullekiu löytyy toinen paikka —
HANNA
Mutta sitä ennen saan kestää —5
PEKKA
Älä itke, Hanna, se täytyy kestää.. Sinä olet hyvä tyttö, ja olet
minulle uskollinen..
HANNA
Voi Pekka kulta! (Nojaa häneen ja itkee.)
PEKKA
Kas niin, nojaa vain minuun, minä tahdon sinua tukea koko elämän ijän,
kuten nyt! Kahden rakastavaisen täytyy kantaa yhdessä ilot ja surut;
nyt on surun aika, sitten tulee varmasti ilon päiväkin.
JURONEN (tulee kirja kädessä).
Viides kohtaus.
Edelliset, Juronen.
JURONEN
Niin, niin!
HANNA (loittonee Pekasta, pyyhkii kyyneleensä ja antaa Juroselle suuren
kupin kahvia).
JURONEN (hitaasti, hyväntahtoisesti).
Älähän pelästy, pikku velho, minä suon Pekalle muiskunkin; olen itse
tehnyt samoin, kun olin vielä maitoparta, niinkuin tuo tuolla! (Istuu
pöydän ääreen oikealla.) He, tehän ette näytä olevan hyvällä tuulella,
Hanna on itkenyt, mikäs teitä sitte vaivaa?
HANNA (istuu lieden luo ja rupeaa kuorimaan perunoita).
PEKKA (pahoillaan).
Hm, kun sitä on pakoitettu tienaamaan leipänsä palvelijana ja olemaan
herrasväen tahdosta riippuvainen niin ei ole mitään syytä olla
iloinenkaan.
JURONEN
Niin niin!
PEKKA
Toden totta, Juronen, minä en ymmärrä, miten olette voinut olla täällä
niin kauan!
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Tekin ikävöitte omaa kotia, minä tiedän sen.
JURONEN (myöntäen).
Niin niin!
PEKKA
Te aijotte perustaa ruokalan?
JURONEN (samoin).
Niin niin.
PEKKA
Te olette pitkän palvelusaikanne kuluessa säästänyt sievosen summan!
JURONEN (hyväntahtoisesti).
Niin niin.
PEKKA
Miksi siis yhä vielä palvelette?
JURONEN
Minulla ei ole vielä tarpeeksi varoja, Pekka.
PEKKA
Teistä tulee oivallinen isäntä, Juronen.
JURONEN (hyväntahtoisesti).
Niin niin.
PEKKA
Ja kun sitte naitte keittäjän — hän on teille hyvin sopiva.
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Hän valmistaa ruokaa niin hyvin, että vieraita tulee joukottain.
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Hän odottaa varmasti vain teidän rakkauden tunnustustanne, mutta te
viivyttelette yhä.
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Ja hänellä saattaa olla melkoinen summa säästössäkin.
JURONEN
Sekään ei ole vielä tarpeeksi, Pekka.
PEKKA
Kun aluksi panette kummankin säästöt yhteen —
JURONEN
Se ei ole vielä tarpeeksi, täytyy olla varovainen, Pekka. Kun miettii
ensin, niin seuraa menestys, mutta kun vasta perästä ajattelee, niin se
vie monen perikatoon. Ei ole vielä tarpeeksi.
PEKKA
Jos olisin teidän sijassanne, uskaltaisin koettaa, sillä palveleminen
käy sentään ajan pitkään raskaaksi.
JURONEN
Niin niin. — Mutta, Pekka, yhdeltä hevoselta on pudonnut kenkä, se
täytyy viedä pajaan kengitettäväksi.
PEKKA
Kyllä, kyllä minä pidän huolen siitä. (Mennessään Hannalle.) Pää
pystyyn, et saa näyttää kyyneleitäsi, he eivät saa pilkata sinua.
(Menee.)
JURONEN
Onko sitten jotain tapahtunut, Hanna?
HANNA
Ah — nuori herra — tahdoin sanoa kirjanpitäjä —
JURONEN
Ahaa, minä ymmärrän! Herra katselee mielellään sieviä tyttöjä ja
kirjanpitäjä — niin niin, minä ymmärrän kyllä! Niin nuoren kuin sinun,
täytyy vasta vahingosta viisastua.
RISTIINA (tulee oikealta).
Kuudes kohtaus.
Edelliset, Ristiina.
RISTIINA
Hei, hyvää huomenta, hyvää huomenta!
HANNA (nousee, kaataa keittäjälle kupin kahvia ja panee sen pöydälle
oikealla).
RISTIINA
Kuinka päivät lyhenevät; säännöllisesti tulee nukkuneeksi liian kauan
aamusin. Onko kahvi valmista? Hyvää huomenta, Juronen.
JURONEN
Hyvinkö nukkunut, Ristiina?
RISTIINA
Hm, niin ja näin. Mitä unta olette sitte nähnyt, Juronen?
JURONEN
En mitään.
RISTIINA
Ette mitään?
JURONEN
Tiedättehän etten näe paljon unta — ja jos joskus jotain näenkin,
unohdan sen taas.
RISTIINA
Se on teidän vanha, paha tapanne, Juronen; unet ovat taivaan
viittauksia, niitä ei saa jättää huomioonottamatta. Ja erittäinkin
viime öisillä unilla on suuri merkitys, kun eilen illalla oli täysi
kuu. Minä näin tärkeän, ihmeellisen unen. Hanna, mitä unta sinä olet
nähnyt?
HANNA (istuu taas perunoita kuorimaan).
Minäkö? Ah, minä olen sen taas unohtanut.
RISTIINA
Unohtanut? Harmillinen muistamattomuus! (Maistaa kahvia.) Hm hm, mikä
kahvissa on? Se on taas äsken paahdettua?
HANNA
Eilen.
RISTIINA
Ja paahdettu liian ruskeaksi, olenhan minä jo sanonut monta kertaa
— liian ruskeaksi paahdettu — paahtaminen on kahvissa pääasia.
(Katsoo merkitsevästi Juroseen.) Kun minulla kerran on oma talouteni
ruokalassani — koko paikkakunnalla ei tule olemaan parempaa kahvia kuin
minulla.
JURONEN (lukee yhä ja juo hitaasti kahvia).
RISTIINA
Mietippäs, Hanna, ehkä vielä muistat, mitä unta näit.
HANNA
Niin niin, nyt muistan taas: olin pudonnut veteen.
RISTIINA (tarkkaavaisena ja tärkeännäköisenä).
Veteen? Vesi merkitsee rahaa.
HANNA
Niin, niin, nyt muistan taas aivan hyvin — te veditte minut ylös!
RISTIINA (yhä tarkkaavaisempana).
Minä? Oikeinko todella?
HANNA
Ihan varmasti, te se olitte!
RISTIINA
Jatkakaa, jatkakaa! Nyt saadaan kuulla.
HANNA
Sitten veitte minut tiheän metsän läpi ja minä olin väsynyt ja
nälkäinen aivan nääntymäisilläni.
RISTIINA
Sangen kummallista!
HANNA
Sitten otitte taskustanne leipää, sen panitte kahtia halki ja annoitte
minulle.
RISTIINA
Ihmeellistä, hyvin ihmeellistä. Kuulkaa, Juronen. Mutta aattelehan
Hanna, minäkin olen nähnyt unta sinusta.
(Ovikello soi.)
HANNA (menee vasemmalle).
Ovikello!
RISTIINA (touhuten).
Juronen, te ette ole koskaan tahtonut uskoa unia, mutta nyt
epäilyksenne häviävät. Niin niin, Juronen, on asioita, joita ei voi
kieltää.
JURONEN
No, no enhän minä ole niin epäuskoinen, mutta kuten sanottu, minä näen
harvoin unta. Siihen tarvitaan erityistä taikauskoa.
RISTIINA
Ja se minulla on ollut jo lapsesta saakka.
HANNA (palaa, tuoden sanomalehden).
Sanomalehti on tullut. (Panee sen Jurosen pöydälle.)
JURONEN (alkaa lukea sitä).
RISTIINA
No, Hanna, tulehan nyt kuuntelemaan, uneni koskee sinua ihan
tarkalleen. Näin unta että olin suuressa kellarissa, se oli niin suuri,
etten voinut nähdä sen perälle asti.
JURONEN
Onko uni pitkä, Ristiina?
RISTIINA
Älkää keskeyttäkö minua! Kuulehan nyt, Hanna, tarkasti. Minä olin siis
suuressa kellarissa ja haparoin kauheasti ympärilleni. Äkkiä avautui
ovi ja sisään tuli —
ANNA (tulee sisään).
JURONEN (nauraen).
Kamarineitsyt!
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset, Anna.
RISTIINA
Ah, miks'ei juuri — (huomaa Annan). Vai niin — (itsekseen) no, tuolle
ininä en ainakaan kerro sitä.
ANNA (lyhyesti).
Aamiainen vanhalle neidille, hän nousee ylös.
HANNA (järjestää aamiaisen tarjottimelle ja kaataa pannusta uutta
kahvia).
RISTIINA (terävästi).
Neiti voisi sanoa hyvää huomentakin, kun tulee kyökkiin!
ANNA
Se on aivan tarpeetonta, kun näkee toisensa koko päivän. Onko tuolla
sanomalehti? (Ottaa sanomalehden ja katsoo heti viimeistä sivua.)
JURONEN (nauraen).
Ja neiti vihaa kaikkia liikoja puheita!
ANNA
Niin kyllä, täytyy oppia vaikenemaan, kun on herrasväessä.
RISTIINA (on ottanut pöytänsä laatikosta pienen kirjan, mustetta ja
kynän ja laskee; itsekseen).
Vaieta ja pauhata, miten milloinkin.
ANNA (lukien).
Neiti Valoketo on kihloissa herra Antti Mäkitalon kanssa. — No
vihdoinkin on tuo vanha kopso saanut sulhasen. Hahhahhaa, mutta
sulhasmies kyllä katsoo enemmän isän kiiltäviä kolikoita kuin morsiamen
sinisiä silmiä. Ja vanha rikas Kultanummi on kuollut, jälkeenjääneet
pyytävät hiljaista osanottoa — hahhahhaa. — Kun he tyhjentävät täydet
arkut, jotka vanhus on jättänyt jälkeensä, eivät he suinkaan vuodata
liikoja kyyneleitä.
(Soitetaan kaksi kertaa.)
ANNA (heittää sanomalehden pöydälle).
Minä en tarvitse mitään huomautusta, minä tiedän kyllä itsekin,
mitä minun on tehtävä! (Tarkastelee leipiä, jotka Hanna on pannut
tarjottimelle ja pistää ne taskuunsa.) Tähän täytyy saada toisia leipiä.
HANNA
Mutta olenhan minä ne oikein valikoinut, vanha neiti pitää kovaksi
leivotuista.
ANNA
Minä myös! Ja minä haen neidille sellaisia, joista hän pitää.
(Menee ottamaan toisia leipiä kaapista.) (Soitetaan kaksi kertaa.) Niin
niin! Vanha neiti on pahalla tuulella tänä aamuna ja minun pitäisi
huvittaa häntä. Sitten täytyy kai minun kertoa hänelle Hannan tarina,
jonka perille olen tänään päässyt — se huvittaa häntä suuresti. (Menee.)
HANNA (menee perunoita kuorimaan).
RISTIINA (joka sillä aikaa on puoliksi laskenut, puoliksi kuunnellut).
No, silläpä on suuta; Jumala armahtakoon sen ihmisen hyvää nimeä, joka
joutuu tuon hampaiden väliin.
JURONEN
Hevoseni ovat parempaa seuraa, ne ovat mykkiä.
RISTIINA
Tässä täytyy tehdä viikkotili — olen aivan pyörällä. Mutta minunhan
piti kertoa teille uneni. Minä olin siis pimeässä kellarissa —
JURONEN
Olimme jo siinä kun ovi avautui —
RISTIINA
Aivan oikein, ovi avautui ja sisään astui valkeisiin puettu henki,
jolla oli suuri parta ja tulisoihtu kädessä.
AUKUSTI (tulee).
Kahdeksas kohtaus
Edelliset, Aukusti.
AUKUSTI
Herra tahtoo aamiaisensa!
RISTIINA (kärsimättömästi).
Kun aina häiritään!
HANNA (järjestää aamiaisen, kuten ennen).
AUKUSTI (Juroselle).
Herra tahtoo mennä ratsastamaan kello kolme.
JURONEN
Ilmoitan sen Pekalle.
AUKUSTI
Täytyy panna uusi satulapeitto.
JURONEN
Niin niin, minä toimitan sen, vaikka voisitte itsekin sanoa siitä
Pekalle.
AUKUSTI
Hm, tallihan on kuitenkin teidän alaanne.
JURONEN
Minä olen kuski, Pekka tallirenki, toimittakoon kukin virkansa.
AUKUSTI (olkapäitään kohottaen, Hannalle).
Älkää polttako sormianne, Hanna!
RISTIINA (tilikirjansa ääressä).
Herra varjelkoon, miten kohtelias! Jos kamarineiti kuulisi sen.
HANNA (antaa Aukustille aamiaisen).
AUKUSTI (hiljaa hänelle).
Olkaa iloinen, Hanna, minä en jätä teitä. (Aikoo mennä.)
JURONEN
Tässä on sanomalehti, viekää se mukananne herralle.
AUKUSTI
Enhän ole vielä itsekään sitä lukenut. (Menee.)
JURONEN
Niin oikein, herra voi odottaa! Mutta kyllä minä sinulle näyttäisin,
jos olisin herra!
RISTIINA
Nyt kai saa olla hetken rauhassa. Siis henki — kai kuuntelet, Hanna?
HANNA (perunoita kuorien).
Kyllä!
RISTIINA
Juronen, kuunnelkaa tarkoin, sillä tämä on tosiaankin ihmeellistä. Siis
henki antoi minulle suuren pussin rahaa ja sanoi minulle: se on sinun,
mutta sinun pitää jakaa se sen kanssa, joka seuraavana aamuna antaa
sinulle ensiksi jotakin.
(Ovikello soi.)
HANNA (menee vasemmalle).
JURONEN
Niin niin.
RISTIINA
Minun pitää jakaa, Juronen, mutta mitä minun pitää jakaa? Miten voin
selittää tämän unen?
JURONEN
Niin niin, katsokaahan unikirjastanne.
RISTIINA
Minä olen jo ajatellut sinne ja tänne — tiedättekö, Juronen,
neljätoista vuotta sitten näin myöskin niin merkillisen unen, joka kävi
ihan prikulleen toteen, sillä seuraavana päivänä tulitte te taloon.
Muistatteko?
JURONEN (naureskellen).
Niin niin, neljätoista vuotta sitten. Tulin silloin sotapalveluksesta,
olin pulska poika ja Ristiina neiti ei katsellut minua karsaasti.
RISTIINA
Niin, niin, Juronen, me olemme aina olleet hyvissä väleissä ja luulen,
että olemme niin edelleenkin. Kun te vain panisitte enemmän arvoa
unille.
HANNA ja REETTA (viimemainitulla kaksi suurta maitokannua, tulevat
vasemmalta).
REETTA
Yhdeksäs kohtaus.
Juronen, Ristiina, Hanna, Reetta.
HANNA (ottaa kyökin hyllyltä kaksi pienempää maitoastiaa)..
REETTA (kaataa niihin maitoa, ollen samalla hyvin puhelias).
Hyvää huomenta keittäjä — ah, herra Juronen, sanokaa toki, mihin te
eilen menitte, minä näin teidät tuolla kylässä —?
JURONEN
Olin vain vähän jaloittelemassa.
Minä olin juuri menossa lehmiä lypsämään. Mutta kuulkaas, keittäjä,
teidän olisi eilen illalla pitänyt olla kuulemassa sitä meteliä!
RISTIINA
Mitä sitten meteliä?
REETTA.
Kauniin Hertan naittajaisia.
RISTIINA
Siellä oli kai ilo ylimmillään?
REETTA
Jestanpoo! Tanssi toisensa perään. Siellä niitä oli soittajiakin —
puoli tusinaa; tanssittiin puoleen yöhön. Ja välillä aina laulua ja
piirileikkejä.
RISTIINA (kääntyneenä häneen, mutta yhä istuen).
Mitä muuta uutta kuuluu?
REETTA
Tunnette kai Hilman, Leppäsen puotitytön?
RISTIINA
Kyllä, vallan hyvin!
REETTA
Ajatelkaa, hän on kuollut!
RISTIINA
Älkää nyt!
REETTA
Putosi alas kellarin rapuista — kahden tunnin kuluttua kuoli.
RISTIINA
Niin niin, eipä sitä tiedä milloin ja miten henki lähtee.
REETTA
Ja oletteko kuulleet jutun kauniista neiti Honkavuoresta?
RISTIINA
Ei minulla ole aavistustakaan.
REETTA
Hän on poissa, aivan tipotiessään.
RISTIINA
Niinkö?
REETTA
On paennut erään kauppiaan kanssa. Isä on ollut kovin suutuksissaan,
mutta mitä se auttaa, hänen täytyy kuitenkin antaa tyttö tälle.
Kuulkaa, keittäjä, maito kallistuu ensi viikolla, ruokaa on niin vähän,
talvi on tullut liian aikaisin. Huh, kun tänään onkin kylmä! (Ottaa
kannunsa.) Eilisiltana oli ne »Hyväntekeväisyysseuran» arpajaiset. Kuka
tietää, ehkä onni on ollut minullekin suotuisa! Näin viime yönä unta
suuresta hämähäkistä, ja hämähäkit — niinkuin tiedätte — merkitsevät
onnea? Ah, kunpa nyt voittaisikin. Hyvästi kaikki! (Rientää pois.)
RISTIINA (innoissaan).
Arpajaiset! Se on viittaus taivaasta! Nyt tiedän uneni merkityksen.
Juronen, huomatkaa nyt!
JURONEN
Niin niin.
RISTIINA
Mitä unet käskevät, pitää täyttää, muuten käy hullusti. Minun pitää
jakaa aarteeni, arpalippuni? Se on aarre, tai oikeastaan siitä voi
tulla aarre.
PEKKA (tulee sisään, ottaa sanomalehden pöydältä ja lukee seisten).
Kymmenes kohtaus.
Edelliset, Pekka.
RISTIINA (jatkaen keskeyttämättä).
Hanna, tule tänne; sinä olet tänään antanut minulle ensimäiseksi
jotakin — se oli kahvia — sinä näit unta minusta, kuinka minä annoin
sinulle puolet leivästäni; se sopii ihmeellisesti yhteen, se on
kohtalon todellinen viittaus. Minä luovutan sinulle puolet arvastani —
antakaa minulle 50 penniä. Tässä on arpa — katsokaas!
HANNA (nousee ylös, epäillen).
Ei, ei minulla ei ole varaa.
RISTIINA (on noussut ylös, innokkaasti).
Hanna, ajattele unta, ei saa sulkea ovea, kun onni kolkuttaa.
HANNA Niin kyllä — mutta.-Pekka!
PEKKA
Hm?
HANNA
Mitä sinä tuumit?
PEKKA
Minä katselen vapaita paikkoja.
HANNA
Minä kysyn — mitä sinä tuumit arvasta?
PEKKA (epäröiden).
Hm, hm!
RISTIINA (innokkaasti).
Pekka, ottakaa tilaisuudesta vaari, tällaista ei aina tarjota.
PEKKA
No ota sitte, Hanna.
HANNA
Mutta en minä oikein raskisi.
PEKKA
No, sitte minä otan sen. En ole vielä milloinkaan koettanut. Tuoss' on
viisikolmatta. Maksa sinä toinen puoli, Hanna!
HANNA
Kyllä.
PEKKA
Voimmehan kerran koettaa.
HANNA
Minä haen rahan. (Menee).
RISTIINA
Saat nähdä, Pekka, me voitamme, voitamme varmasti!
PEKKA
Hm, se on minusta hauskaa! Mutta koska te olette niin varma siitä, niin
ei teidän olisi pitänyt antaa arpaa!
RISTIINA (törkeästi).
Uni käski minua, Pekka, uni! Jos en olisi sitä totellut, en olisi
varmasti voittanut mitään. Onni ei anna leikitellä kanssaan, pitää
täyttää sen tahto, muuten se kääntää selkänsä. (Istuutuu taas.)
AUKUSTI (tulee.)
Yhdestoista kohtaus.
Edelliset, Aukusti.
AUKUSTI
Herra tahtoo puhua kanssanne, Pekka!
PEKKA
Vai niin? (Menee.)
AUKUSTI (lämmitellen uunin luona, kavalasti).
Tallirenki vissiin ihmettelee mitä herra hänelle sanoo.
RISTIINA
Kuinka niin?
AUKUSTI
Hm, herra ei puhu hänelle hyvää.
RISTIINA
Miksi niin?
AUKUSTI
Uusi raudikko on rampa, se on kai Pekan syy.
JURONEN (painavasti).
Ei, se ei ole Pekan syy, sitä ei herra ymmärrä, sen me tiedämme
paremmin!
RISTIINA (laskee uutterasti).
AUKUSTI
Hui hai, mitä se minua liikuttaa?
JURONEN
Kuka tietää! Tuolla yläkerrassa selitellään niin paljon sellaista,
mikä tulee meidän turmioksemme, mutta kantelijat ja panettelijat ovat
kurjimpia olentoja maan päällä.
AUKUSTI (kiivaasti).
Tarkoittaako tuo minua?
JURONEN (rauhallisesti).
Niin no, se koira älähtää, johon kalikka sattuu.
(Ovikello soi.)
RISTIINA (katsoo ympärilleen).
JURONEN (nousee ylös).
Pekka on hyvä poika, en ole vielä nähnyt parempaa hevosten hoitajaa,
ja kuka heittää kiven hänen tielleen, tekee syntiä ja herra itsekin,
kun epäilee niin uskollista palvelijaa. Ymmärtäköön tämän herra
kirjanpitäjä miten tahtoo. (Menee vasemmalle.)
AUKUSTI
Tuossa ihmisessä huomaa tallin tuoksun joka sanassa. (Ottaa
sanomalehden, asettuu perälle ja lukee,)
RISTIINA
No niin, maku on erilainen, monet ihmiset haisevat mieluummin tallilta
kuin pumaadalta.
AUKUSTI
Tekisitte paremmin, kun pitäisitte huolen laskuistanne, ettekä
sekaantuisi meidän puheisiimme.
HANNA (tulee takaisin).
Kahdestoista kohtaus.
Edelliset, Hanna.
HANNA (antaa Ristiinalle rahat).
Tässä on raha. (Menee perunoita kuorimaan.)
RISTIINA
Hyvä Hanna, arpa on Pekalla! (Aukustille.) Tahdotteko käskeä minua
vaikenemaan kyökissä? Täällä on minulla sananvalta, enkä anna kenenkään
tukkia suutani! Ymmärrättekö, herra kirjanpitäjä?
AUKUSTI (kohauttaa halveksivasti olkapäitään).
ANNA (tulee).
Kolmastoista kohtaus.
Edelliset, Anna.
ANNA (Hannalle).
Vanha neiti tahtoo puhutella Hannaa.
HANNA (menee).
ANNA (katsoo voitonriemuisesti Aukustiin, menee sitte Jurosen luo).
Mitäs kuski lukee?
JURONEN (ojentaa hänelle kirjan).
ANNA
On hyvin vanhanaikaista, Juronen, lukea tällaisia romaaneja. Teidän
täytyy hankkia uusia jännittäviä pariisilaisromaaneja.
JURONEN (ottaa kirjansa).
Niin, no, maku voi kyllä olla vanha, mutta se on hyvä: paha saa
aina palkkansa, ja raapivat kissat ja viekkaat naiset rangaistaan
säännöllisesti. Todellisessa elämässä ei aina käy niin.
ANNA
Voitte olla oikeassa. (Aukustille.) Voinko saada lisälehden?
AUKUSTI (antaa hänelle sen).
ANNA (asettuu Hannan paikalle ja on lukevinaan, mutta kuulustelee, mitä
tapahtuu).
PEKKA (tulee takasin).
Neljästoista kohtaus.
Edelliset, Pekka.
PEKKA (kiihtyneenä).
No, nyt olette saavuttanut tarkoitusperänne, herra kirjanpitäjä,
riemuitkaa nyt!
AUKUSTI
Mistä on kysymys?
JURONEN ja RISTIINA
Mikä nyt on?
PEKKA
Eipä paljon, minä olen saanut potkut.
RISTIINA
Mitä, potkut?
JURONEN (vihasena).
Niin niin.
PEKKA
Oh, kyllä minä tiedän mistä se johtuu. Teidän omallatunnollanne, herra
kirjanpitäjä, on se, että olette riistänyt kunnialliselta mieheltä
leivän ja palkan!
AUKUSTI
Minä? Minkä minä sille voin?
PEKKA
Älkää teeskennelkö — minun pitää lähteä pois talosta, jotta te voitte
vapaasti lähennellä Hannaa.
RISTIINA
Hyi, hyi!
JURONEN (suuttuneena).
Niin niin.
AUKUSTI
Hävytön epäluulo!
ANNA (lehden yli, häijysti).
Niin niin, lyön vetoa, että asia on niin.
PEKKA
No, kun tekin sen vakuutatte, on se varmasti totta.
RISTIINA
Tämä on kauheaa!
JURONEN
Mutta miksi sitte, minkä syyn herra sanoi?
PEKKA
Että on minun syyni, kun raudikko on rampa.
JURONEN
Mutta minähän voin todistaa —
PEKKA
Minä vetosinkin teihin ja eläinlääkäriin, mutta silloin herra vasta
oikein suuttui, maksoi minulle kolmen kuukauden palkan ja käski minun
heti mennä, kuuletteko, heti!
RISTIINA
Heti?
JURONEN
Heti? Niin niin, se on —
PEKKA
Salaisesti sovittu asia!
RISTIINA
Kuulumatonta!
JURONEN
En milloinkaan ole mokomaa nähnyt.
PEKKA
Minä menen, menen heti, panen tavarani kokoon, enkä jää enää
hetkeäkään taloon. Juronen, kai pidätte vähän huolta kimosta, kunnes
uusi tallirenki on tottunut; te tiedätte, syödessään se ei päästä
ketään lähetteen ja potkii silloin helposti. Niin, minä menen, herra
kirjanpitäjä, mutta ei se teitä auta, Hanna on hyvä ja jos Jumala
tahtoo, ei hänkään jää kauaksi taloon.
AUKUSTI
Mitä nämä puheet merkitsee, poika?
PEKKA (astuen uhkaavasti hänen eteensä, pontevasti).
Ei sillä äänellä, poika! Minä en tahdo, että minusta sanotaan: minä
erosin talosta toralla ja riidalla; muuten olisin puhunut teille
toisin. Mutta älkää ärsyttäkö minua, sillä silloin voisin unohtaa
päätökseni ja silloin ei teissä enää olisi monta luuta eheänä. (Menee.)
RISTIINA
Hyi ja vielä kerran hyi! Tuollaista en ole vielä milloinkaan nähnyt ja
olen ollut talossa jo viisitoista vuotta. Ei pitäisi enää jäädä tänne,
kun tuolla tavoin menetellään.
JURONEN
Niin, Ristiina, kunpa vain olisi jo kylliksi.
RISTIINA
Mitä tarkoitatte?
JURONEN (vältellen).
Niin niin.
RISTIINA (katsoo häneen tuhmasti, kun ei ymmärrä, mitä Juronen
tarkoittaa).
JURONEN (viittaa päällään perälle).
RISTIINA (ikäänkuin ymmärtäisi).
Niin — oikein! (Menee kirjansa luo ja istuu.) Ja sitte pitäisi vielä
laskea, kun sappi on halkeamaisillaan.
JURONEN (lukien, mumisee itsekseen).
Niin, kunpa olisi jo kylliksi!
ANNA (menee Aukustin luo, hiljaa, häijysti).
Ei siitä sentään ole teille mitään hyötyä!
AUKUSTI (istuu yhä ja katsoo ylös, mutta ei pane pois sanomalehteä).
Mitä?
ANNA
Että olette ajanut pojan pois talosta.
AUKUSTI
Kuinka voitte luulla —?
ANNA (yhä hiljaa).
Älkää koettakokaan kaunistella minulle mitään; mutta minä toistan
vielä: ei se teitä kuitenkaan hyödytä.
AUKUSTI (samoin yhä hiljaa).
Kuinka niin?
ANNA
Saatte nähdä! Ette ole tarpeeksi älykäs.
HANNA (tulee itkien).
Viidestoista kohtaus.
Edelliset, Hanna.
HANNA (yhä itkien).
Tätä minä en kestä!
ANNA (viittaa voitonriemuisesti Hannaan ja menee tämän selän takaa
lieden luo, jossa hän on lukevinaan mutta tarkkaa kaikkia).
RISTIINA (nousee ylös).
No Hanna, mikä nyt on?
JURONEN (osanottavasti).
Tyttö itkee, mitä sitten on tapahtunut?
RISTIINA
Puhuhan toki!
JURONEN
Kuka on Hannalle tehnyt jotain?
HANNA (nyyhkyttäen).
Minut on —
RISTIINA
Sano pois!
HANNA
Erotettu!
RISTIINA (lyö käsiä yhteen).
Mitä tämä nyt on?
JURONEN
Onko paholainen tänään irti?
ANNA (Aukustille hiljaa).
Te näette: — minä pelaan myös hyvin!
RISTIINA
Tämä on sentään kauheaa — ensin Pekka, nyt Hanna — mutta minkätähden?
HANNA (nyyhkien).
Neiti oli kovin vihainen, ja hänhän on muuten niin hyvä ja ystävällinen
— nyt väitti hän että olin kietonut nuorta herraa pauloihini — se on
hävytöntä — — että hän lähettää minut pois, siihen tyydyn — — mutta
sanoa minusta sellaista.
JURONEN (lohduttaen).
No no, sellaiset valheet eivät vahingoita ketään.
RISTIINA
Tämä käy yli ymmärrykseni. Niin kauan kun olen ollut talossa, ei meillä
ole ollut niin kunnollista sisäkköä, kuin Hanna — ja hänet pannaan pois.
HANNA
Oi, minä tiedän mistä tämä kaikki tulee, siihen ei ole kukaan muu syynä
kuin kamarineiti!
ANNA
Minäkö?
HANNA (kuivaten kyyneleensä, voimakkaammin).
Te, eikä kukaan muu!
ANNA
Mitä minulla on Hannan kanssa tekemistä?
HANNA (kiivaammin).
Olette mustasukkainen, kun kirjanpitäjä minua liehakoi.
ANNA (halveksivasti).
Minä mustasukkainen — tuollaiselle?
HANNA
Miksi ei? Kun tulee vissiin ikään, niin eivät miehet katsele enää niin
halukkaasti kuin ennen.
ANNA (kiivaasti).
Vissiin ikään? Mitä se merkitsee?
HANNA
No, ette ainakaan voi kieltää, että olette jo aikoja sitte sivuuttanut
rippikouluijän!
ANNA
Julkeaa, minä olen -—
RISTIINA
Yli kolmenkymmenenviiden, sen voin todistaa!
JURONEN (itsekseen).
Pahanilkinen kissa.
ANNA
Alkaako keittäjäkin?
RISTIINA
Miksi ei? Tässä talossa menetellään niin häpeällisesti, että rehellinen
ihminen ei voi vaieta.
ANNA
Luuletteko, että rupean kanssanne kiistelemään?
JURONEN
Te häviäisitte.
ANNA
Kuinka niin?
AUKUSTI
Koska olette väärässä. On sikamaista, että Hannaa sillä tavoin
panetellaan.
ANNA (ivallisesti).
Tosiaanko? Olenko osunut oikeaan? Onko neitonen vetänyt teitäkin
nenästä? No, se ilahuttaa minua!
(Ovikello soi.)
HANNA
Siinä sen nyt kuulitte! Hän myöntää itse, että hän on puhunut minusta
pahaa — ja ilman mitään syytä. Mutta minä menen heti neidin luo ja
sanon hänelle kaikki — teidän pitää todistaa.
ANNA
Aivan niin, kun Pekankin täytyy mennä pois, on paljon helpompi ja
hauskempi kun pääsette yhdessä.
HANNA (pelästyen).
Mitä? Pitääkö Pekankin mennä pois?
RISTIINA
Kyllä, valitettavasti! Sen on kirjanpitäjä saanut aikaan.
HANNA
No, sitte minä en myöskään jää. Hyvä Jumala, mitä äitini sanoo, kun
tulen kotiin! Hän ehkä luulee, että minä todellakin olen huono ihminen.
RISTIINA
Ole vain rauhallinen, Hanna, minä tulen mukaan ja sanon äidillesi
totuuden.
(Ovikello soi.)
JURONEN
Hanna, kuuletteko?
HANNA (kuulematta Jurosta ja ovikelloa).
Ah, rakas Ristiina, tehkää se!
RISTIINA.
Minä puhun kaiken totuuden.
JURONEN (hitaasti, hyväntahtoisesti).
Minun kai täytyy avata. (Menee vasemmalle.)
ANNA (ivallisesti).
Siitä tulee liikuttava kohtaus.
RISTIINA
Pilkatkaa vain, kielevän suunne takia joudutte vielä kurjuuteen.
(Hannalle.) Iltapäivällä tulen mukaasi, tahdon kertoa äidillesi
maailman pahuudesta. Ah, vaimoraukka ei ensinkään usko sinusta pahaa,
sillä köyhät ihmiset eivät ole niin pahoja, täytyy mennä suuriin
taloihin, jos tahtoo kokea jotain oikein pahaa.
ANNA Osaapas tuokin olla suulas.
RISTIINA
Minulla on, Jumalan kiitos, kieleni vielä oikealla paikalla; mutta minä
en käytä sitä ryöstämään tyttö raukkojen kunniaa, vaan minä puolustan
sillä viattomuutta.
HANNA
Ah, minä kiitän, rakas Ristiina!
RISTIINA (yhä innokkaammin).
Minä en puhu milloinkaan liikaa, sillä minun sanani eivät pahenna
ketään, minä en ole puheellani saanut milloinkaan niin pahaa aikaan,
kuin muut olkapään nytkäyksellä ja ivallisilla kasvojen ilmeillä.
JURONEN ja REETTA (tulevat vasemmalta.)
Kuudestoista kohtaus.
Edelliset, Juronen, Reetta.
JURONEN (menee -paikalleen).
REETTA (hengästyneenä).
Ristiina neiti, Ristiina neiti!
RISTIINA (pelästyen).
Herra Jumala, mikä nyt on?
REETTA
Antakaahan kun ensin hieman hengähdän.
RISTIINA
Onko joku onnettomuus tapahtunut?
JURONEN
Tämäpäs on merkillinen päivä!
ANNA
Mitähän se mahtaa olla?
KAIKKI (uteliaina Reetan ympärillä).
REETTA
Arpajaiset!
KAIKKI
No, no?
REETTA
Te, Ristiina, olette voittanut!
KAIKKI
Voittanut?
REETTA (vetäen syvään henkeä).
Kymmenentuhannen markan pankkitalletuksen.
KAIKKI
Kymmenentuhannen?
RISTIINA (hämillään).
Ihanko totta? Etkö tee pilkkaa?
REETTA
Saatte heti kuulla! Tuossa on sanomalehti ja siinä seisoo; sain sen
postinkantajalta.
JURONEN (ottaa lehden).
REETTA
Mutta nyt minun pitää mennä, näin hyvää uutista ei minulla ole ollut
kerrottavana pitkään aikaan! Keittäjä voittaa kymmenentuhatta markkaa!
Hyvästi! (Menee.)
RISTIINA
Minä olen kuin puulla päähän lyöty!
HANNA (vavisten).
Sitten ehkä minäkin olisin voittanut?
JURONEN
Oikein, tässä se seisoo! Mikäs numero teillä on, Ristiina?
RISTIINA
Numero? Numero? Vai niin — (menee — hämmentyneenä laatikkonsa luo ja
etsii) — — minä muistin sen ulkoa ja nyt on muistini hävinnyt — (löytää
arvan) — — tässä, tässä, numero 43,718.
JURONEN
Kuinka?
RISTIINA (antaa hänelle arvan).
Siin' on.
JURONEN (lukien ja verraten).
»Eilisiltaisissa arpajaisissa lankesi päävoitto, kymmenentuhannen
markan pankkitalletus numerolle 43,718.4 Oikein on, aivan oikein.
RISTIINA (lyö käsiään yhteen).
Ihan tottako?
AUKUSTI (lähestyy perällä Annaa ja puhuu hiljaa hänelle).
RISTIINA (pyyhkii silmiään).
Juronen, minä tyydyn Jumalan tahtoon.
HANNA (epäröiden).
Mutta sanokaa toki miten minun arpani laita on?
RISTIINA
Sinähän olet myös voittanut, lapsi.
HANNA (iloisesti).
Voittanutko? Voittanut! Ettekö pidä minua pilkkunanne?
RISTIINA
Ei, ei, se on ihan varma! Näetkö nyt kuinka pitää seurata kohtalon
viittauksia! Jos et olisi totellut untasi, et olisi voittanut mitään,
ja jos en minä olisi antanut sinulle toista puolta, niinkuin unessa
käskettiin, en minäkään olisi voittanut mitään. (Loistavin kasvoin, yhä
hämillään ja liikutettuna.) Minä en voi sitä vielä ensinkään uskoa.
HANNA
Siis voittanut? Ja miten paljon?
JURONEN
No niin, puolet kymmenestä tuhannesta tekee viisituhatta.
HANNA (huutaa ääneen).
Viisituhatta markkaa! Pekka! Pekka!
(Juoksee pois keskeltä.)
JURONEN (istuutuu ja laskee hiljaa; sormi nenällä).
Siis viisituhatta markkaa — kun lasken siihen lisäksi — tekee se — hm,
hm —
AUKUSTI (sillä aikaa hiljaa Annalle).
Siis sovinto?
ANNA
Sillä ehdolla —
AUKUSTI
Minä täytän sen — mutta tulkaa, täällä ei meillä ole mitään tekemistä.
ANNA (Ristiinalle).
Toivotan onnea, keittäjä, ette kai tekään sitte enää jää kauemmaksi
taloon?
RISTIINA (ajatuksissaan, katsomatta häneen).
Tuskin, tuskin.
ANNA
Minä ilmoitan sen neidille.
(Menee Aukustin kanssa.)
RISTIINA
Saatte yksin viettää täällä noidan juhlaa, te pahansuovat henget. Ei
ei, kaikki menee päässäni ympäri — minun täytyy istua — siis voittanut
— ja puolet olen antanut pois — niinkuin unessa käskettiin — ja muuten
en olisikaan voittanut mitään — ja se oli hyvin tehty, he molemmat
voivat sitä tarvita — ja juuri nyt — voittanut, voittanut — minun pitää
sentään — missä minun virsikirjani on — — -? (Etsii laatikostaan.)
JURONEN (on laskenut).
Viisituhatta markkaa ja molempain säästöt — nyt on kylliksi.
RISTIINA (löytää virsikirjansa).
Siinä se on — minkä virren nyt otan —?
JURONEN (menee Ristiinan luo, juhlallisesti).
Ristiina!
RISTIINA (katsoo häneen hämmästyneenä).
No, Juronen!
JURONEN (juhlallisesti).
Teille ei ole tuntematonta, että minä jo vuosia sitten olen
mielihalulla katsellut teitä, ja jos minä päättäisin astua aviosäätyyn,
että — — niin niin, kuinka minun piti sanoakaan — oikein, että olen
valinnut teidät emännäkseni, tahdon sanoa, olen toivonut.
RISTIINA (nousee ylös, häveten ja juhlallisesti).
Voi, voi, herra Juronen, tämä yllätys — ette ole milloinkaan
sanallakaan ilmaissut —
JURONEN
Minä en kuulu kevytmielisiin poikiin, jotka toimivat ajattelematta,
koska minulla kuskina varovaisuus on kai synnynnäistä.
RISTIINA (niiaa).
Minä ymmärrän antaa sille arvoa!
JURONEN
Ovathan ajatuksenne aina pyörineet suunnitelmassa perustaa hyvä
ruokala —
RISTIINA
Hyviä annoksia, ihmiset tulevat olemaan tyytyväisiä minuun —
JURONEN
Minä aion myöskin täyttää paikkani isäntänä —
RISTIINA (niiaa).
Oikein komea isäntä — mutta päivällisen jälkeen pitää olla kahvia —
meidän kahvimme pitää saada hyvä maine koko paikkakunnalla.
JURONEN
Kun meillä nyt molemmilla on vähän säästettyä ja arpajaisvoitosta
vielä saadaan lisää, niin kai siinä pitäisi jo olla tarpeen aluksi —
niin kysyn täten nöyrimmästi, jos Ristiina on halukas ottamaan minut
aviomiehekseen.
RISTIINA (kainosti).
Ah, rakas Juronen!
JURONEN
Näin minä olen sitte sanottavani soveliaasti esittänyt ja odotan
vastausta.
RISTIINA (kainosti).
Minä en tiedä, — minulle ei ole vielä milloinkaan tapahtunut sellaista —
JURONEN (hellästi).
Eikö Ristiina olisi aikaisemmin tällaista tapausta ajatellut?
RISTIINA
No, minä en voi kieltää, että joskus —
JURONEN
No, antaa minulle sitten vaan varman vastauksen!
RISTIINA (peittää esiliinalla kasvonsa ja niiaa).
JURONEN
Tahdotteko?
RISTIINA
Tahdon!
JURONEN
No, sitten julistan minä täten Ristiinan juhlallisesti rakkaaksi
morsiamekseni!
RISTIINA (heikosti).
Ah — Juronen!
JURONEN (vetää hänet luokseen).
Rakas Ristiina!
RISTIINA
Te olette sentään odottanut kovin kauan, eikö tämä olisi voinut
tapahtua aikasemmin?
JURONEN (vakavasti).
Ei, aikaisemmin ei ollut vielä kylliksi!
Seitsemästoista kohtaus.
Edelliset, Hanna, Pekka.
HANNA (vetää Pekan sisään, vilkkaasti).
Tule vaan, tule vaan!
PEKKA
Onko se totta, ihan totta?
RISTIINA (irtautuu Jurosen sylistä, kainosti).
Kyllä, Pekka, kyllä minä olen morsian.
PEKKA
Ja voitto?
JURONEN.
Se on myöskin totta.
PEKKA (syleilee riemuissaan Hannaa).
Tuhat tulimmaista! Hanna, Hanna, kuka sitä olisi uskonut? Äsken juuri
olimme vielä niin onnettomia ja nyt — raha riittää aluksi, emme
tarvitse enää odottaa —
HANNA
Meidän pitää kiittää hyvää Ristiinaa, sillä jollei hän olisi
luovuttanut meille puolta arvasta —
PEKKA
Se on totta! Hyvä Ristiina, jos hevosta joskus tarvitsette, niin
parhaani minä teille valjastan.
RISTIINA
Niin, niin, näin käy, kun ottaa huomioon unet. — Juronen, teidän pitää
luvata minulle, että pidätte unet kunniassa! Ah, Herra nähköön, mitenkä
tyytyväinen ja iloinen minäkin nyt olen, ja toivon kaikille ihmisille
yhtä hauskoja unia kuin itsellänikin oli.Project Gutenberg
Palvelusväkeä : $b Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Benedix, Roderich